Kuinka tunnistaa kellon aitous?

Kellon tunnistamisessa on omat sääntönsä. Kellot eroavat kalligrafiasta, maalauksista tai posliinista, sillä itse ajanmittauslaite on tarkka ja monimutkainen mekaaninen koneisto, jonka jotkin osat ovat äärimmäisen pieniä ja herkkiä; on mahdotonta, etteivätkö kopioinnin jäljet paljastaisi virheitä. Väärentämisen tarkoituksena on pääasiassa huijata niitä, jotka eivät ymmärrä aiheesta, ja on mahdotonta valmistaa kopiokelloa täsmälleen samanlaiseksi kuin aito. Alla esittelemme erityisiä menetelmiä kellon aitouden tunnistamiseen. Tietenkin se vaatii myös enemmän ymmärrystä ja tutkimista; mitä enemmän opiskelet ja tarkkailet, sitä paremmin tunnistamiskykysi luonnostaan kehittyy.

    I. Koneiston osat:

    (1) Koneiston pinnan tarkastelu
　　
    Jotkin tärkeät koneiston osat ovat suhteellisen helposti nähtävissä pinnalla tai liipottimen sillassa, kuten iskunvaimennin. Eri merkeillä ja laatuluokilla on eroja; edullisemmissa malleissa käytetään yleisesti kolmiomaisia iskunvaimentimia, joita näkee usein kopiokelloissa. Paremmat mallit käyttävät INCABLOC-järjestelmää, kun taas huippukelloissa käytetään yleensä KIF-iskunvaimentimia, kuten esimerkiksi Rolexin, Vacheron Constantin, Patek Philippen ja Audemars Piguetin kelloissa. Jos tarkkailet huolellisesti, huomaat, että vaikka käytettäisiin samaa koneistoa, iskunvaimentimien tekniset tiedot eroavat toisistaan. Esimerkiksi Omega ja Tudor käyttävät molemmat ETA 2892 -koneistoa, mutta Tudor käyttää KIF-järjestelmää, kun taas Omega käyttää INCABLOC-järjestelmää. Huippukelloissa on korkeatasoiset perinteiset käytännöt; yleensä KIF-iskunvaimentimen ja ruuvimekanismilla varustetun hienosäätörakenteen (kutsutaan nimellä 'Etachron') yhdistelmä on huippukellon koneiston tunnusmerkki. Vähintäänkin niissä käytetään epäkeskoruuveilla varustettua hienosäätömekanismia.
　　
    (2) Materiaali ja valmistuslaatu:
　　
    Lisäksi helpommin havaittavia osia ovat käyntiratas ja ankkuri. Keski- ja hintaluokan koneistoissa käytetään messinkisiä ankkureita, eikä käyntirattaan tai ankkurin pintoja ole kiillotettu. Huippuluokan koneistoissa käytetään teräksisiä ankkureita (koska teräksellä on pienempi ominaispaino), ja sekä käyntirattaan että ankkurin pinnat on kiillotettu. Teräsosien kiillottaminen sekä koneiston siltojen koristelu ja hionta ovat huippukellojen koneistojen merkittäviä ominaispiirteitä.
　　
    Liipotin: Huippukellon liipotin on ehdottomasti kullanvärinen. Itse asiassa liipotimen materiaali vaihtelee; tavallisissa kelloissa käytetään sinkki-kupariseosta (uushopea), kun taas huippumalleissa käytetään berylliumseosta (BE). Beryllium on ilmailuteollisuuden materiaali, joka on sekä kevyt että kova, pääasiassa siksi, että sen lämpölaajeneminen on minimaalista, mikä voi varmistaa kellon tarkkuuden.
　　
    Huippukelloilla on Geneven sinetti (12 vaatimusta).
　　
    Koneiston pinnan väri:
　　
    Yleisiä massamarkkinoiden koneistoja (mukaan lukien kvartsikellot) ovat ETA, RONDA ja japanilainen (MIYOTA), joka on Citizen. Yleensä koneistosillassa on kaiverrus 'SWISS PARTS', mikä tarkoittaa yleensä Kaukoidässä (Thaimaassa) koottua koneistoa, kun taas kullatuilla silloilla varustetut koneistot ovat useimmiten alkuperäisiä.
　　
    (3) Merkinnät koneistosillassa:
　　
    Aiemmin monilla kelloilla oli omat in-house-koneistot, kuten Jaeger-LeCoultrella, Movadolla, Omegalla, Enicarilla, Longinesilla jne., joita kutsuttiin 'täyden palvelun kellovalmistajiksi'. Nykyään kustannusten hallitsemiseksi ne kuitenkin ostavat koneistonsa, käyttäen pääasiassa sveitsiläisiä ETA-koneistoja. (Sveitsissä oli aiemmin monia koneistotehtaita, kuten ST, AS, FHF, F, mutta niitä ei käytännössä enää näe.)
　　
    Halvemmissa malleissa käytetään RONDAa (kvartsikellot). Kaikki käyttävät ETAa, ja erottuakseen ne kaivertavat pääasiassa oman logonsa automaattiroottoriin. Koska automaattiroottori on suhteellisen tiheää metallia, siihen ei voi leimata tekstiä. Kvartsikellot painavat oman tuotemerkkinsä piirilevylle. Myös Cartier käyttää ETAa, mutta sillä on omat erikoisvalmisteiset sillat.
　　
    Lisäksi mekaanisissa kelloissa on yleensä sarja erityisiä kirjaimia pääkoneistolevyn liipotimen reunan kohdalla.

    Jokaisella kellolla on oma merkintänsä, joten vaikka koneisto vaihdettaisiin tai kello koottaisiin uudelleen, se voidaan silti havaita.
　　
    Lisäksi jotkut kuuluisat suurten merkkien kellot käyttävät myös ETA-koneistoja, mutta ne käyvät yleensä läpi lisäviimeistelyn (kiillotus). Toinen piirre on se, että ne nimeävät koneistonumerot itse, kuten Longines, Rado ja Enicar (esimerkiksi Enicar ETA 2671, koneiston pohjalevyyn on kaiverrettu 'AR 770'. Se julkaisi kerran tiedotteen, jonka mukaan jos koneiston pohjalevyssä ei ole 'AR'-merkintää, kyseessä on kopioitu kello!)
　　
    II. Tarkista merkinnät

    Joissakin kelloissa on takakannessa irisoivia tarroja: esimerkiksi Rolexissa. Replika-kellossa on vain pala vihreää paperia ilman irisoivaa vaikutusta. Myös varhaisten Titoni-kellojen takakansien irisoivat tarrat oli tehty varsin hyvin.

    III. Tutki ulkopuolen hienovaraisia yksityiskohtia:
　　
    Niin sanotut hienovaraiset yksityiskohdat viittaavat pääasiassa kellotauluun; viisarien viimeistely havainnollistaa tätä parhaiten. Replika-kellojen viisareita valmistetaan harvoin hyvin; esimerkiksi viisarien kärjet saattavat roikkua, viisarit eivät ehkä ole suoria, kiilto voi olla heikko tai viisarien reunat eivät välttämättä ole selkeitä. Esimerkiksi Rolexin sekuntiviisarin pää on pyöristetty, kun taas replikassa se on litteä, ja joidenkin kvartsikellojen sekuntiviisarien tyviä on paksunnettu tasapainon vuoksi, jne.
　　
    Seuraavaksi tutki kellotaulua, englanninkielisiä merkintöjä ja asteikkoja. Esimerkiksi Rolexissa painojälki on poikkeuksellisen terävä, siinä on kiiltävä lakkapinta ja se on hieman koholla. Replika-kellot eivät yllä tähän. Usein havaitaan, että Rolex- ja Piaget-replikoiden painojälki on sumeaa eikä se peitä pintoja täydellisesti. Arvokellojen kellotauluja ei voi kopioida realistisesti; Rolexin monimutkaisia tietokoneella luotuja kellotauluja on erittäin vaikea jäljitellä tarkasti replikoissa.

    IV. Kellonlasin tarkastaminen
　　
    Nykyiset kellonlasien valmistusstandardit ovat erittäin korkeat, mikä tekee replika-kellojen laseista lähes identtisiä aitojen kanssa, paitsi että jotkut merkit lisäävät lasiin tunnisteen, kuten varhaiset Omega- ja Rado-mallit. Nykyaikaisissa Rolex-kelloissa on myös pieni laserkaiverrettu kruunulogo lasissa 6 kello kohdalla, joka koostuu hyvin pienestä rivistä Rolex-kirjaimia.

    Rolexin safiirilasi maksaa Shenzhenin tehtailla noin 20 yuania, kun taas aito varaosa maksaa noin 1500 yuania. Molemmat ovat safiirilasia, joten ulkonäkö on hyvin samankaltainen (aitoissa laseissa on heikko sinertävä sävy, kun taas replikat ovat värittömiä). Nailoniset tiivisterenkaat eroavat kuitenkin hieman.
　　
     Kellonlasien materiaaleja ovat varhainen akryyli (orgaaninen), mineraalilasi ja safiirilasi. Safiiria käytetään nykyään laajalti. Aiemmin se piti merkitä selvästi safiiriksi. Replika-kelloissa saattaa olla safiiri-merkintä takakannessa, vaikka niissä käytettäisiin tavallista lasia, mikä voidaan havaita refraktometrillä. Safiirintaitekerroinon 1.76-1.77, kun taas tavallinen lasi on 1.52.
　　
    V. Numeroiden ja sarjamerkintöjen tarkistaminen:
　　
    Ulkopuoli:
　　
    Useimmissa kelloissa on kuoren viitenumero ja koneiston kaliiperi, ja korkealaatuisissa kelloissa tulisi lisäksi olla tuotannon sarjanumero, koneiston sarjanumero ja rannekkeen viitenumero. Nämä merkinnät on stanssattu takakannen sisä- ja ulkopinnoille. Lisäksi joissakin kelloissa on numeroita rannekkeen päätypalojen sisä- ja ulkopuolella.

    Joissakin kopiointikelloissa on merkintöjä, kun taas toisissa ei. Lähemmin tarkasteltuna kopioiden merkinnät ovat kuitenkin tyypillisesti matalampia, epätasaisesti tai vinoon kaiverrettuja, niissä on vääränkokoiset fontit, ne rikkovat merkin koodauskäytäntöjä tai ne sisältävät liian monta numeroa. (Rolexin ja Tudorin tuotannon sarjanumerot alkavat kirjaimella, jota seuraa 6 numeroa, kun taas Omegan ja Radon numerot koostuvat 8 numerosta. Väärennetyt Rado-kellot, joiden takakanteen on stanssattu 13 numeroa, osoittavat, että tuhannet kellot saattavat jakaa täsmälleen saman sarjanumeron.

    Jokaisella kellon viitenumerolla on erityinen merkitys, eikä se ole mielivaltainen. Esimerkiksi Rolex 16233: 16 tarkoittaa automaattista kalenterilla varustettua miesten kelloa, kun taas 18 tarkoittaa automaattista päivä- ja päivämääränäytöllä varustettua miesten kelloa. Viimeinen numero 3 tarkoittaa kultaa ja ruostumatonta terästä, 8 edustaa kokokultaista kelloa, 4 tarkoittaa terästä valkokultakehyksellä ja 0 tarkoittaa ruostumattomasta teräksestä valmistettua kuorta ja ranneketta, muiden muassa. Monet kopiointikellot näyttävät satunnaisia koodeja.Aidoissa kelloissa on jokaiselle yksilölle ainutlaatuinen sarjanumero.
　　
    Koneisto
　　
    Jotkut huomattavan hyvin tehdyt Omega-kopiot käyttävät aitoja ETA 2892 -koneistoja, mutta heilurin kaiverrukset näyttävät erittäin epätavallisilta, muistuttaen laserkaiverrusta. Lisäksi päälevyn leima on tarkoituksella jyrsitty pois, jolloin koneiston kaliiperimerkintä puuttuu.
　　
    Japanilaisista kelloista: Citizenin dokumentaation mukaan mikään koneisto, jossa lukee heilurissa MIYOTA eikä CITIZEN, ei ole aito Citizen, sillä MIYOTA toimii Citizenin vientikoneistolinjana eikä siinä ole kullattuja siltoja.
　　
    Monet kopiointikellot on varustettu vanhoilla koneistoilla, jotka on asetettu uusiin kopioituihin kuoriin. Toistuvien korjausten jälkeen näissä koneistoissa näkyy pieniä naarmuja pintakomponenteissa ja silloissa, sekä yhteensopimattomia ruuvimäärityksiä. Helpoimmat tunnusmerkit ovat purseet ja puristusjäljet ruuvinkantojen ympärillä.

    VI. Leimojen ja merkintöjen tarkastaminen

    Leimojen tarkastaminen koskee ensisijaisesti täyskultaisia ja jalometallisia kelloja. Jäljitelmien leimat ovat tyypillisesti sumeita, matalia tai kohdistusvirheellisiä, jopa useiden leimauskertojen jälkeen. Aidoissa kelloissa on syvät ja terävät leimat. Nämä merkinnät on yleensä leimattu kuoren sisä- ja ulkopuolelle, korvakkeisiin, rannekkeisiin sekä nahkarannekkeen solkiin.

    Kun kullattuja tai ruostumattomasta teräksestä valmistettuja kuoria käytetään täyskultaisten kuorien jäljittelyyn, niissä voi näkyä vain 18K ilman virallisia leimoja, ja yksinkertainen painovertailu paljastaa eron. Jäljitelmien takakannet on usein tarkoituksella paksunnettu, joskus jopa painotettu lyijypaloilla. Vaikka ruostumaton teräs on heikosti magneettista, voimakas magneettikenttä voi silti vetää sitä puoleensa; kellon ripustaminen narusta mahdollistaa testauksen neodyymimagneetilla.
　　
    Kullatuissa kellonkuorissa, joiden pinnoitteen paksuus ylittää 10 mikronia, numeeriset leimat ovat pakollisia, kuten G10, PL10 ja PLATED10. Esimerkiksi Omegan 20 mikronin kultaus osoitetaan kellon korvakkeeseen leimatulla 20-leimalla; alle 10 mikronin pinnoitteet luokitellaan vain heikkolaatuisiksi.
　　
    VII. Jalokivien ja istutustyön tarkastelu
　　
    Jäljitelmien kellotauluissa käytetään usein strasseja tai synteettistä zirkoniaa. Vaikka käytettäisiin aitoja timantteja, istutukset ovat usein epätasaisia, kivien halkaisijat epäjohdonmukaisia, koot vaihtelevia tai kivet lohjenneita. Korkealaatuiset kellot välttävät strasseja kokonaan, sillä aidot jalometallit ja jalokivet ovat välttämättömiä ylellisyyden välittämiseksi.

    VIII. Piilotettujen alueiden tarkastaminen:
　　
    Ammattilaistasoinen aitouden varmistaminen vaatii purettujen ulko- ja koneisto-osien tarkastamista, erityisesti kaikkein piilotetuimmista kohdista, kuten rannekkeen tapeista, putkista ja linkeistä. Tämä johtuu siitä, että hienostuneimmatkaan jäljitelmät eivät onnistu kopioimaan näitä erityisiä osia, joissa näkyy usein selkeitä eroja aitoihin kelloihin verrattuna.　　
　　　　
    Esimerkiksi Rolex 16238 -mallissa sekä kuori että ranneke on valmistettu 18K kullasta. Jäljitelmä voidaan saada näyttämään täysin aidolta kellolta, mutta se painaa järjestelmällisesti kaksi grammaa vähemmän. Miksi näin on? Rannekkeen linkkien valmistustapa eroaa. Tämä pätee myös yleisimpään 16233-malliin. Lisäksi Rolexin täyskultaisessa kehässä on kruunumerkki, joka näkyy vain irrotettuna, kun taas jäljitelmäkelloista tämä yksityiskohta puuttuu.
　　
    Replica-kellojen jousitapit (kellon kuoren ja rannekkeen yhdistävät joustavat liittimet) ovat tyypillisesti ulkopuolisia komponentteja, mikä tekee niistä erilaisia kuin aidoissa kelloissa. Erinomainen esimerkki tästä löytyy Rolex-kelloista. Tämän alueen tarkastaminen heti kelloa käsiteltäessä paljastaa välittömästi sen luonteen. Samoin merkit kuten Rado ja Omega käyttävät mittatilaustyönä valmistettuja jousitappeja, kun taas replikoissa ne eroavat merkittävästi.
　　
    Lisäksi aitojen ja replica-kellojen nupin putkessa on huomattavia eroja, mukaan lukien asennusprosessi. Täyskultaisissa kelloissa nupin putki on myös kultaa, kun taas replikassa voi olla teräksen värinen putki, josta yleensä puuttuvat sisäiset kierteet. Tämän voi havaita vetämällä nupin ulos.