Kellon valinta

　　Kello, joka oli seurannut minua 7 vuotta,Rolexkatosi äkillisessä onnettomuudessa. Todellakin, opit arvostamaan jotain vasta kun olet sen menettänyt; oi, mikä tuskallinen oivallus!

　　Kelloihin liittyy niin paljon muistoja ja tarinoita. Rolex, joka seurasi minua 7 vuotta, tallensi monia nuoruuteni kauniita hetkiä, todistaen ystävyyssuhteita, rakkautta ja perhesiteitä. Mutta mitä pidempään omistat jotakin, sitä helpompi sen läsnäolo on unohtaa; tämä on asia, joka on myönnettävä.

　　Eräänä tavallisena päivänä suunnittelin muutaman ystäväni kanssa matkaa maaseudulle; pelkkä ajatuskin tuntui erittäin mukavalta, joten suostuin heti. En välittänyt ajasta, enkä edes vilkaissut ranteessani olevaa Rolexia. Se tuntui vain asusteelta. Sovimme tapaamispaikan, ja ryhmämme lähti matkaan korkein mielin. Automatkan aikana juttelimme niin, ettemme huomanneet ajan kulumista, ja tuntui kuin olisimme saapuneet määränpäähämme, —— maaseudulle, hetkessä.

　　Täytyy sanoa, että maaseudun maisemat olivat erittäin raikkaita ja kauniita, niissä oli enemmän sielua ja vähemmän turhamaisuutta kuin vilkkaassa kaupungissa. Ryhmämme nauroi ja jutteli, ja pidimme jopa grillijuhlat. Lyhyesti sanottuna meillä oli ihana päivä. Myöhemmin joku ehdotti uimaan menemistä joessa, sillä pienen maaseutupuron vesi oli erittäin puhdasta ja kirkasta. Kaikki kannattivat ehdotusta, joten riisuimme alusvaatteisillemme ja hyppäsimme jokeen, enkä minä ollut poikkeus.

　　Milloin ihminen voi helpoiten unohtaa kaiken ja jättää ulkopuoliset häiriötekijät huomiotta? Ehkä vain silloin, kun hänellä on hauskaa. Ryhmämme leikki vapaasti pimeän tuloon asti, ja vasta silloin tulimme rantaan. Rannalle päästyäni tunsin oloni hieman kiusaantuneeksi, vaikka en osannut sanoa miksi. Ystäväni hoputtivat minua, joten minulla ei ollut aikaa ajatella liikaa ja lähdimme heti autoon päästyämme.

　　Autossa minulla oli vihdoin aikaa pohtia, miksi tunsin oloni kiusaantuneeksi. Nostin käteni tarkistaakseni ajan ja tajusin yhtäkkiä, että Rolexini oli kadonnut! Hyvä luoja, milloin se katosi? Mihin se putosi? Kysymystulva valtasi mieleni ja sai aivoni hetkelliseen oikosulkuun. Kerroin ystävilleni kadonneesta kellosta, ja olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että se oli varmasti pudonnut jokeen uimisen aikana. Vaikka ajattelin itsekin niin, toivoin silti, etten olisi ottanut kelloa mukaan ja olisin jättänyt sen kotiin.

　　Todellisuus on aina julma; kello oli todellakin kadonnut, ja vaivuin pitkään katumuksen aikaan. Kyse ei ole vain menetyksen aiheuttamasta katumuksesta, vaan siitä, että kerran omistin sen enkä osannut arvostaa sitä. Jos vain – mutta jossittelu ei auta. Jos ranteessasi on kello, joka on kulkenut mukanasi pitkään, sinun on arvostettava sitä. Ota seKelloja käytä omaa aikaasi sen hoitamiseen.