Miehen kolme aarretta: replikakello on välttämätön

        Kuten sanonta kuuluu, miehen kolme aarretta viittaavat yleisiin esineisiin, joita mies kantaa mukanaan tai käyttää ja jotka symboloivat hänen sosiaalista statustaan. Se, mitä nämä kolme aarretta todellisuudessa ovat, muuttuu ajan myötä. Alun perin sanottiin, että ne ovat solmio, vyö ja sytytin, jotka olivat todennäköisesti 80s tuotteita. 90s sanottiin, että ne ovat nahkakengät (tai nahkalaukku), vyö ja kello. Kukaan ei voi varmuudella sanoa, mitä ne ovat nykyään. Toiset ehdottavat autoja, kauniita naisia ja iPhonea.

　　Jos tämä väite halutaan pitää paikkansa, on ensin määriteltävä, mikä näiden kolmen aarteen ydin on.

　　Nykyään kellon luokitteleminen yhdeksi miehen kolmesta aarteesta on varsin osuvaa. Se vastaa useita määritelmiä, joita löytyy teoksista The Theory of the Leisure Class, Style tai “ pröystäilevä kulutus ”. Loppujen lopuksi se, mitä kutsutaan tyyliksi tai eleganssiksi, on yksinkertaisesti kykyä välttää ruumiillista työtä ja käyttää erilaisia erikoisia ulkoisia esineitä oman “ statuksen osoittamiseen ” tavallisten ihmisten yläpuolella. Ei kylvämistä, ei niittämistä, ei ilmaiseksi syömistä! Kiinalaiset esi-isämme löysivät tämän yleismaailmallisen totuuden tuhansia vuosia sitten. Aivan kuten oikeusvaltion tai paikallisen itsehallinnon kaltaiset käsitteet, myös nämä olivat asioita, joiden kanssa Kiina leikki jo kauan sitten – vaikka se, miten ne lopulta pilattiin ja saatiin näyttämään vähemmän houkuttelevilta kuin muiden versiot, on tietenkin aivan toinen asia.

　　Kellon historiallinen kehitys havainnollistaa tätä ilmiötä täydellisesti. Aluksi kellon käyttäminen ei ollut herrasmiehelle sopivaa, sillä herrasmiehet eivät tehneet työtä eivätkä tarvinneet ajantietoa. Myöhemmin, kun he sitä tarvitsivat, he käyttivät ensin taskukelloja, minkä vuoksi puvuissa tai liiveissä oli niille tasku. Kannettuaan taskukelloja vuosia herrasmiehet väsyivät taakkaan ja antautuivat lopulta rannekellolle. Siihen aikaan valaisevia kelloja ei pidetty pukukelloina, sillä herrasmiesten ei tarvinnut nähdä aikaa pimeässä. Aiemmin pukukellojen halkaisija oli vain 35mm, mikä teki niistä helppoja piilottaa paidan hihan alle. Muuten, paidat olivat aikoinaan vain alaluokan käyttämiä alusvaatteita. Uuden vuosituhannen jälkeen on ilmaantunut suuri määrä internet- ja finanssialan uusia rikkaita, jotka pyrkivät rikkomaan vanhan rahan piirin huonoa makua, joten kellotauluista on tullut yhä suurempia, aivan kuten naisten hameista on tullut lyhyempiä. Yksi keinoista erottaa korkealuokkainen ja alaluokkainen on tietenkin paljastaa vain yksi alue – joko yläpuolen dekoltee tai alapuolen pitkät sääret; jos molemmat paljastetaan, tyylitaitoiset pitävät sitä alaluokkaisena. On tietenkin olemassa kokovartalon läpikuultavia asuja, joita jotkut länsimaalaiset myös käyttävät, mutta täydellisestä läpinäkyvyydestä huolimatta sitä ei pidetä täysin paljastavana; näin tyyli syntyy.

　　Tänään,KopiokellotRepliakellon ajanottotoiminto on merkityksetön; sen ensisijainen tarkoitus on pröystäily. Toiseen maailmansotaan asti kellojen kohdalla tavoiteltiin tarkkuutta, ja tarkkuudella kehuskelu oli merkki kalleudesta – huomaa, että kello oli tarkka, koska se oli kallis; ei siksi, että se olisi ollut kallis, koska se oli tarkka – se oli mekaanisten kellojen aikakautta. Tämän seurauksena japanilaiset kvartsikellot rikkoivat länsimaisen vanhan rahan piirin. Vuonna 1964 Omega, jolla oli aiemmin ollut yksinoikeus olympialaisten ajanottoon 17 kertaa, hävisi Seikolle ja jäi ensimmäistä kertaa pois olympialaisista.

　　Siksi nykyään yksi tapa pröystäillä repliakellolla on verrata, kenen kello on epätarkempi; mitä epätarkempi kello, sitä parempi se on. Korkeamman tason teeskentelyä on: hitto, kello pysähtyi taas (miksi se pysähtyi? Ilmeisesti siksi, että repliakelloja on liikaa, jotta niitä kaikkia ehtisi vetää ajoissa)...