Erot luksuskellojen vesitiiviydessä

Urheilukellojen nopean kehityksen myötä vesitiiviydestä on tullut niin yleistä, että pidämme sitä usein itsestäänselvyytenä. Tämän yleisen ominaisuuden tarkastelu lähempää paljastaa kuitenkin sen monimutkaisuuden.

Miten kellosta tehdään vesitiivis:

Kellon vesitiiviyteen vaikuttavat useat tekijät. Tärkein on kumista, nailonista tai teflonista valmistettu tiiviste eli O-rengas. Se luo vesitiiviin liitoksen lasikkeen, takakannen, nupin ja rungon väliin. Kronografeissa myös ajanottonapeissa on tiivisteet. Lisäksi vesitiiviiden kuorien sisällä on tiivistekerroksia, jotka estävät veden pääsyn sisään. Myös kuoren paksuus ja materiaali ovat tärkeitä tekijöitä sen määrittämisessä, voiko kelloa käyttää turvallisesti veden alla.

Kierrettävän takakannen käyttäminen painettavan sijaan auttaa myös vesitiiviydessä. Monissa sukelluskelloissa käytetään kierrettävää nuppia estämään veden pääsy vetonupin aukon läpi. Nupin kiristäminen luo vesitiiviin tiivisteen, aivan kuten purkin ja sen kierrettävän kannen välinen tiiviste.

Miksi sitä ei merkitä täysin vedenpitäväksi:

Yhdysvaltain kauppakomission (FTC) antamien ohjeiden mukaan kellojen jälleenmyyjät eivät saa merkitä kellojaan täysin vedenpitäviksi. Vaikka kello olisi suunniteltu syväsukellukseen, sen ei voida väittää olevan täysin vedenpitävä.

Mitkä ovat vesitiiviyden eri tasot:

Kellot, joiden vesitiiviys on alimmalla tasolla, on merkitty vain tekstillä "vesitiivis"; ne kestävät roiskeita, mutta niitä ei saa upottaa veteen. Seuraava taso, joka merkitään yleisimmin vesitiiviiksi 50 metrin asti, osoittaa kellon soveltuvan uimiseen; seuraava taso on 100 metriä, mikä osoittaa soveltuvuutta snorklaukseen; sitä seuraa 200 metriä, joka soveltuu virkistyssukellukseen laitesukellusvarusteiden kanssa; ja vielä edelleen uskomattomat 1000 metriä. Breitling USA:n tekninen johtaja Peter Purtschert huomauttaa, että tämän viimeisen tason kelloja voidaan käyttää syväsukellukseen tiivisteillä, jotka on valmistettu heliumia kestävistä materiaaleista sukeltajan dekompressiokammiossa. Jotkut kellot on varustettu venttiilillä, jota käyttäjä voi käyttää kelloon tunkeutuneen heliumin vapauttamiseen, mikä estää kuorta halkeamasta kellon ja sukeltajan palatessa normaaliin ilmanpaineeseen. Metreinä ilmoitettu vesitiiviyden syvyys on vain teoreettinen arvo. Se viittaa syvyyteen, jolloin sekä kello että vesi ovat täysin liikkumattomia. Tätä staattista tilaa ei ole todellisessa maailmassa uimareille tai sukeltajille. Tosielämässä käyttäjän käsivarren liike vedessä lisää merkittävästi vedenpainetta kelloon, joten sitä ei tulisi pitää laboratoriotestauslaitteiden osoittamaan teoreettiseen syvyyteen asti.

Vesitiiviysmäärityksissä ATM tarkoittaa ilmakehää ("atmosphere"), joka vastaa painetta 10 metrin syvyydessä. Toinen ilmanpaineen termi on bar, jota käytetään usein Euroopassa.

Vesitiiviys ei ole pysyvää ja se riippuu useista tekijöistä, joista joihinkin vaikuttavat kuluminen tai aika. Tiivisteet voivat syöpyä tai vääntyä, kuori voi vahingoittua tai lasike voi löystyä tai haljeta. Siksi, aivan kuten autosi ja hampaasi, kellosi vaatii ennaltaehkäisevää huoltoa ja kunnossapitoa.

Miten vesitiiviys testataan:

Vedenpitävyyden testaamiseen on pohjimmiltaan kaksi koneellista menetelmää, joita kutsutaan "kuivaksi" ja "märäksi" testiksi. Kuivassa testissä kelloon kohdistetaan ilmanpainetta ja kuoren laajenemista mitataan ilmavuodon varalta. Jos se laajenee, kello ei ole vesitiivis. Yhden tyyppisessä "märässä" testissä kelloon kohdistetaan ensin ilmanpainetta, minkä jälkeen se upotetaan veteen. Jos vedessä ollessaan kelloon ilmestyy kuplia, se osoittaa ilman vuotaneen kelloon jo ennen upotusta, mikä tarkoittaa, että kello ei ole vesitiivis. Toisessa "märässä" testissä kello asetetaan pieneen vesitäytteiseen kammioon, johon painetta lisätään männyn avulla. Jos vettä pääsee kelloon, se osoittaa, ettei kello ole vesitiivis.